perjantai 14. maaliskuuta 2014

Dockersin never-iron khaki -housut


Ennen kuin Ironinen herrasmieshipsteri suuntaa kulkunsa jälleen kerran hipstereiden valtakuntaan eli Williamsburgiin, kävi hän ostamassa kahdet housut Amerikan Stockmannilta eli Macy'ssista.

Housujen ostaminen on rasittavaa ja vaivalloista.

Ironinen herrasmieshipsterikään ei siitä pidä, mutta helpotti kokemustaan ensin käymällä juomassa Goose Islandin IPA:aa läheisessä irkkubaarissa, ja ravattuaan sovituskopin ja housuhyllyn väliä useamman kerran ja ostokset suoritettua, istahtamalla Madison Parkin (kyllä, sen puiston, minkä etelälaidalla on Flatiron Building) penkille juomaan kylmän Budweiserin paperipussista.

Samalla Ironinen herrasmieshipsteri päätti, että seuraavalla kerralla tilaa housunsa suoraan räätäliltä, pääsee helpommalla, vähemmällä pämppäämisellä.

Toisaalta nyt Ironiselle herrasmieshipsterille tuli sellainen olo, että ainakaan pariin vuoteen ei tarvitse housuja ostaa (paitsi jos löytää matkoillaan haaveilemansa cavalry twillistä tehdyt ja ylös asti leikatut, eli henkseleillä ylläpidettävät, housut).


New Yorkin residenssille saavuttuaan ja syötyään illalliseksi tuoreita katkarapuja valkosipulilla ja tarkasteltuaan hankintojaan tarkemmin, Ironinen herrasmieshipsteri yllättyi positiivisesti ostamiensa housujen tasosta. Dockers on kuitenkin tusinamerkki Yhdysvalloissa ja hintakin oli vain 55 dollaria kappaleelta tai siis kahdelta lahkeelta.


Esimerkiksi housuista löytyy takaa lenksu, johon ne voi ripustaa vaikkapa Rajaportin saunalla käydessä. Ironinen herrasmieshipsteri ei muista muista housuista vastaavaa nähneen. Samanlainen jännä lenksu löytyy kyllä T. M. Lewinin vapaa-ajan paidoista. Sekin on kätevä, kun tilaa vaatteiden sijoittamiselle on rajallisesti.

Housujen materiaali on hienoa 100% puuvillaa ja se tuntuu miellyttävältä päältä, eikä sitä tarvitse silittää (ei itsestäänsiliävät housuja olisi saanut 40 dollarilla).


Haastavinta oli löytää oikea koko halutuille väreille. Niinpä Ironinen herrasmieshipsteri joutui tekemään kompromissin: straigth fittin sijaan oli tyydyttävä classical fittiin. Mutta sekään ei ollut tappio, onhan Barbourin tattersallcheck-paidatkin mitoitettu pääsääntöisesti classic fittiin.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Ison omenan miesmuotia


New York on epäesteettinen ja tehokas suurkaupunki, jonka infrastruktuuri on hajoamispisteessä: ahtaassa ja sokkeloisessa metrossa köyhät tunkevat Ironisen herrasmieshipsterin päälle; kadut ovat kuoppaisia.

Mutta jotenkin sen on onnistunut selviämään.

Miesten vaateliikkeitä löytyy eräänlaisena keskittymänä Grand Central Terminalin luoteispuolelta: 5. avenuelta 44., 45. tai 46. katua matkalla itään, kohti Metlifen eli entistä Pan Amin pilvenpiirtäjää.


Siellä sijaitsee muun muassa Brooks Brothersin edustusmyymälä. Kyseinen Amerikan vanhimman ketjuvaateliikkeen innovaatioita ovat muun muassa paidat, joita ei tarvitse silittää. Pitkään Ironinen herrasmieshipsteri kamppaili niitä vastaan, mutta kun seuraavan kerran tilaa lisää pukupaitoja T. M. Lewinilta, niin ne kaikki saavat olla niin sanotusti non-iron! Niissä on puolensa.


Lähistöltä löytyy pari muutakin liikettä, jotka laittavat ihmettelemään, miksi ne, jotka edes jossain määrin yrittävät näyttää New Yorkissa tyylikkäiltä, käyttävät lähinnä harmaita housuja, mustaan irtotakkia ja tylsiä nahkakenkiä. Taskuliinaa ei osaa kukaan käyttää, vaikka tällä matkalla Ironinen herrasmieshipsteri on jopa onnistunut bongaamaan taskuliinoja esimerkiksi Macy'sin hyllystä.


Esimerkiksi kenkävalikoimissa näyttäisi olevan varsin tyylikkäitä oxford-tyyppisiä jalkineita tai upeasolkisia munkkikenkiä, ei mitään derby-lätysköjä, joita Suomen kenkäkaupat ovat pullollaan.


Maaseutupukeutumisesta innostuneille kerrottakoon, että Orvis niminen ketju myy omien tuotteidensa lisäksi myös Barbourin vaatteita. Barbourilla on myös oma liike Upper East Sidessa, mutta siellä Ironinen herrasmieshipsteri ei vielä ole käynyt.


Ne, jotka haluavat pukeutua vanhoihin vaatteisiin, voivat suunnata kulkunsa Little Italyyn. Ironisella herrasmieshipsterillä on varaa uusiinkin vaatteisiin.  

 
Samalla voi käydä vulgaaristi käydä syömässä pitsaa ja ottaa jälkiruoaksi panna cottaa kera espresson. Ironinen herrasmieshipsteri kuitenkin suuntaa mieluummin kulkunsa Williamsburgiin eli New Yorkin Kalevan kaupunginosaan hipsteröimään.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Melkein Toivo Haimia


Monet ovat udelleet, että ketä trendikästä Ironinen herrasmieshipsteri ajattelee äänestää toukokuun europarlamenttivaaleissa. Vastaus on, ettei ketään trendikästä vaan brändikästä!

Vaikka luulisi, että Alexander Stubb tyylikkäillä asuvalinnoillaan ja taskuliinallaan, urheilullisella olemuksellaan sekä positiivisilla tviittauksillaan olisi vienyt Ironisen herrasmieshipsterin sydämen, löytyy kokoomuksen listalta vielä ironisempi vaihtoehto: Lisa Sounio-Ahtisaari.
 

Kun katsoo hänen vaalisivujaan, voi olla varma, ettei ääni mene hukkaan.

Ahtisaari-Sounion mukaan "Euroopassa on syntynyt kautta aikojen jännittäviä asioita", ja hän haluaakin "puhua laajemmista asioista", koska "EU:n yksityiskohdat hämmentävät äänestäjää". Erityisesti Ironista herrasmieshipsteriä ilahduttaa Ahtisaari-Sounion arvoissa "osaamiskirjo" ja "jaksamishaasteet". Jo pelkästään niiden olemassaolo oikeuttaa äänen antamisen Ahtisaari-Souniolle!

Jos jollain kanssaihmisellä on pakkomielle äänestää vasemmistolaisempaa ehdokasta, niin mainittakoon nyt itäsuomalainen Toivo Haimi, joka edes jossain määrin yrittää olla tyylikäs, ja on reservin upseeri. Hän kirjoittaa yhdessä jonkun Kettusen kanssa blogia nimeltä Torikadun miehet.


Mutta Haimi ei ole ottanut kaksoisnimeä brändätäkseen itsesään europarlamenttivaaleihin, vaan hän käy puhumassa politiikka kaikenmaailman paneeleissa. Se on iso miinus!

Sitä paitsi Haimilla ei ole esittelyvideota, jossa olisi Sasha Huberin Gorilla-maalaus.

Näistä syistä Ironisen herrasmieshipsterin täytyy pidättäytyä kokoomuksen äänestäjänä.

Niin ikään vasemmistoliiton puheenjohtajakin on säälittävän köyhä kun käyttää jotain 3 500 euron arvoista TagHeurer Carrera. Ironinen herrasmieshipsteri ei suostuisi laittamaan ranteeseensa kelloa, jonka hintaan ei olisi lisätty ainakin yksi nolla, mielellään kaksi.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Fossilin lompakko ja olkalaukut


Ironinen herrasmieshipsteri käydessään kaksi vuotta sitten aina niin trendikkäässä New Yorkissa ihastui yhdysvaltalaiseen Fossil-tuotemerkkiin, jonka laukuilla oli jopa oma osastonsa maailman suurimpana tavaratalona itseään mainostavassa ja New Yorkin Penn Stationin pohjoispuolelta löytyvästä Macy'sissa, Amerikan Stockamannilla, kuten Ironinen herrasmieshipsteri paikkaa kutsuu.

Fossilin liikkeitä löytyy myös esimerkiksi Saksasta lähes jokaisesta vähän isommasta kaupungista. Mutta sen tuotevalikoima on Euroopassa erilainen kuin Yhdysvalloissa.

Suomessa Fossilin asusteen ovat jokseenkin tuntemattomampia ja kaiken lisäksi niitä ei ainakaan Fossilin omien sivujen kautta pysty tilamaan Suomeen. Toisin sanoen Fossilin asusteet ovat loistava erottautumisen väline Ironiselle herrasmieshipsterille köyhistä ja tyylitajuttomista kanssaihmisistä.

Niinpä pettymys oli suuri, kun saavuttuaan viikko sitten työmatkalle tänne Isoon omenaan, ei herrasmieshipsteri enää löytänytkään Macy'siltä Fossilin omaa osastoaan. Fossilin kelloja ja koruja edelleen oli esillä runsaasti, mutta tuotemerkin laukut olivat muiden seassa ja valikoima oli suppea. Aivan kuin miesten olkalaukkujen kulta-aika olisi Amerikan ihmemaassa ohitse kannettavien tietokoneiden vaihduttua tabletteihin.

Time Squaren pohjoispuolelta Ironinen herrasmieshipsteri löysi kuitenkin Fossilin oman myymälän. Sieltä lohdutukseksi ostetusta lompakosta voi vetää esille tarpeen tullen viidenkymmenen ja sadan dollarin seteleitä noustakseen rahvaan yläpuolelle.



Sen sijaan laukku menee uuteen harkintaan malliston vaihduttua.

Tummanruskeaa tai -vihreää viestimiehen tukevarakenteista kangaslaukkua Fossililta ei enää löydy. Vaihtoehtona on hankkia Barbourin vastaavanlainen – Barbourin sikäli tyylikkäissä laukuissa ei kuitenkaan ole pikalukkoja – tai saada käsiin Fossilin konjakinruskeaan nahkalaukkuun. Tosin Ironisella herrasmieshipsterillä on ollut aikaisemmin antipatioita nahkaan materiaalina. Vaikka normaaleja kanavia pitkin Fossilin laukkuja ei näytä pystyvän tilaamaan Suomeen, aina voi käyttää hätätapauksessa eBayta.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Oranssi villasolmio


Syksyn värit ovat maanläheiset ja materiaalit lämpimät. Tämän on huomannut jokainen eräässä helsinkiläisessä tavaratalossa vieraillut. Kauppias Stockmannin liikkeen valikoima on kuitenkin sen verran vulgaari, että Ironinen herrasmieshipsteri halusi etsiä syksyisen villasolmionsa toisaalta. Sitä paitsi Stockmannilta löytyvät Olymp-villasolmiot ovat turhan kapeita Ironisen herrasmieshipsterin makuun.

Hyvä vaihtoehto on kuitista päätellen ruotsalainen solmioita, solmukkeita ja taskuliinoja netissä myyvä Tieroom. Köyhille kanssaihmisille tiedoksi, että Tieroomin solmiot ovat kaiken lisäksi halvempia kuin Stockmannin ja toimitus on maksuton.



Kokeeksi Ironinen herrasmieshipsteri tilasi poltetun oranssin värisen villasolmion, joka on mitä sopivin esimerkiksi syksyiselle metsäretkelle yhdessä Barbour-takin ja -paidan kera. (Villasolmiolle toinen vaihtoehto olisi silkkisolmio, mutta tällöin siinä olisi oltava riistaeläintenkuvia.) Poltettu oranssi sopii lähes minkävärisen paidan kanssa tahansa yhteen. Kyseessä on klassikko!

Ironinen herrasmieshipsteri ihastui heti uuteen villasolmioonsa eikä malttanut ottaa sitä pois edes paistaessaan illalla naudan ulkofilettä kera paistettujen perunoiden ja kermasienikastikkeen: Solmiolle tuli kymmenen euroa lisähintaan; siinä näkyvien rasvatahrojen poistamiseksi täytyy viedä se kemialliseen pesulaan...

Mutta Ironisen herrasmieshipsterin täytyy miettiä, että tilaisiko samantien toisen villasolmion ja pari pellavaista taskuliinaa lisäksi Tieroomista?

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Cambridge Audio + Genelec


Ironiselta herrasmieshipsteriltä on tiedusteltu, että suosiiko hän enemmän Luxmania vai McIntoshia kun puhutaan high end -tason äänentoistojärjestelmiä. Luonnollisesti vastaus on jälkimmäinen: McIntoshista tulee mieleen Steve Jobs, joka on jokaisen ironisen hipsterin esikuva ja ihanne.

Ironisella herrasmieshipsterillä ei kuitenkaan ole McIntoshin stereo- tai kotiteatterijärjestelmää, vaikka periaatteessa hän jakaa high endin ideologian: laadun ja hinnan välillä ei tehdä kompromissia.


Sen sijaan Ironisen herrasmieshipsterin Tampereen hipstereimmän kaupunginosan eli Kalevan residenssin äänentoistosta vastaa Cambridge Audion kotiteatterijärjestelmä (Azur 540R & Azur 540D) ja Genelecin 8030A -kaiuttimet.


Cambridge Audio tekee hyviä high fidelity -tason äänentoistojärjestelmiä, ja toistaiseksi se on riittänyt. Isommat Genelecin kaiuttimet tai subwoofer eivät tule kysymykseen, koska naapurit... Sitä paitsi englantilainen Cambridge Audio yhdistettynä suomalaiseen Geneleciin on kuin Ironisen herrasmieshipsterin metafora, kuvaa koko hänen tyylitietoista elämäntapaa.


Myös värimaailma on tarkkaan harkittua: huomatkaa harmaan ja mustan leikki niin kotiteatterissa, dvd:ssä, kaukosäätimissä, televisiossa kuin kaiuttimissa.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Barbour-takki ja -paita


Pukeutuakseen oikein tulevaan ketunmetsästyskauteen tilasi ironinen herrasmieshipsteri uudesta suosikkinettikaupastaan, eli oikeita parempilaatuisia englantilaisia maaseutuvaatteita myyvästä Country Attriesta, Barbourin aidon beaufort-takin ja tattersall-kuvioisen kauluspaidan.

Voi olla, että Helsingin Stockmannilta niin ikään löytyy Barbourin beaufort-takkeja, mutta köyhille kanssaihmisille kerrottakoon niiden olevan yli sata euroa kalliimpia.


Niin ikään sivistymättömille kerrottakoon, että Barbourin beaufort-takki on siis klassinen vahakangastakki, jota englantilainen yläluokka suosii. Se on samaan aikaan tyylikäs ja käytännöllinen: esimerkiksi vedenpitävä, jos sen vahaa säännöllisesti. 


Takki sisältää myös eräitiä hienoja ominaisuuksia, joita tavallisenkansan syystakeista ei löydy. Ironinen herrasmieshipsteri haluaa nostaa esille erityisesti tilavan selkätaskun, johon mahtuu huomaamattomasti vaikkapa parikin pulloa sellaista vuosikertaviiniä, josta köyhät eivät osaa edes unelmoida. Tällaisessakaan käytössä takin laskokset eivät mene vinoon, puhumattakaan siitä, että tarvitsisi kantaa vulgaaristi mukanaan Alkon kassia.


Samoin beufort-takki on tarpeeksi tyylikäs kaupungilla näyttäytymiseen tai esimerkiksi aina niin mukavien kokoomusnuorten tilaisuuksissa, ja se on sopivan tilava peittääkseen alle pikkutakin tai neuleen. Sillä pärjää kylmemmilläkin ilmoilla.


Viimeksi käydessään Stockmannilla ironinen herrasmieshipsteri huomasi kauppiaan omaan tuotesarjaan, Cap Horniin, liitetyn pitkähihaisen ruutukuvioisen vapaa-ajan kauluspaidan. Ironinen herrasmieshipsteri ei voi ymmärtää kuka mitään pukeutumisesta tietävä ostaa tällaisen paidan kun aidon ja alkuperäisen tattersall-paidan saa Barbourilta lähes samaan hintaan. Ei sikäli, että ironiselle herrasmieshipsterille raha olisi kriteeri, kun tyylikkyydestä puhutaan.

Myös Barbourin tattersall-paidastakin löytyi mielenkiintoisia yksityiskohtia kuten rintataskun sisällä oleva pienempi kynätasku. 


Samalla tavoin kuin takki, paita on niin sanottua comfort-fittiä. Jos on tottunut kapeampaan leikkaukseen (kuten ironisnen herrasmieshipsteri), niin sen väljyyteen täytyy hetken totutella. Mutta maaseudulla tiluksia tarkasteltaessa tai kettuja metsästäessä vaatteilta odotetaan tiettyä liikkuvuutta.